keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kuusmiehentiellä alkaa operaattoriputkien asentaminen

Kuusmiehentien joukkoliikennekadun rakentamisessa käynnistyy ensi viikolla putkien asentamistyö, joka tuo koneet ja rakennusmiehet entistä lähemmäs asuintaloja. Joukkoliikennekadun rakentaja YIT aloittaa operaattoriputkien asentamisen eli maahan upottamisen.



Kyseessä ovat muoviset, läpimitaltaan alle 10 senttimetrin putket, joihin eri teleoperaattorit asentavat omat kaapelinsa. Työ tapahtuu Kuusmiehentien eteläpuolella eli asuintalojen puolella. Putkia asennetaan jalankulkutien ja viheralueen väliselle kaistaleelle, ja työ aiheuttaa kulloisessakin työskentelykohdassa haittaa kevyelle liikenteelle. Kevyt liikenne ohjataan työskentelyalueen kohdalla kulkemaan pitkin uutta joukkoliikennekatua.

”YIT aloittaa operaattoriputkien asentamisen Kuusmiehentien länsipäästä liikenneympyrästä lähtien. Tällä viikolla tehdään jo valmistavia töitä kuten lumenpoistoa. Kerralla työhön varataan vain kohtuullisen kokoisia alueita, joten kevyen liikenteen ei tarvitse siirtyä sivuun koko tien mitalta. Kaivaminen on vähäistä ja tapahtuu pienellä koneella, joten ympäristölle ei aiheudu merkittävää häiriötä”, kertoo työpäällikkö Markus Lahtinen YIT Rakennus Oy:n Infrapalveluista.

Asukkaiden on hyvä muistaa, että koko urakka-alue toki viimeistellään töitten loppuvaiheessa.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Paloheinän ulkoilumaja avasi ovensa

Reilun vuoden remontoitavana ollut Paloheinän ulkoilumaja avasi ovensa yleisölle entistä ehompana maanantaina 19. tammikuuta. Ulkoilijoita odottavat maalatut pinnat, modernit kahvilakalusteet, uusitut käymälätilat ja suihkut sekä kutsuvat saunat. Ulkoilumajalle pääsee nyt parkkipaikalta ja ladulta rakenteilla olevan joukkoliikennetunnelin yli.


Vuonna 1981 valmistunut Paloheinän ulkoilumaja oli jo aikakin saatella 2010-luvulle. Peltikatto vaati korjaamista, samoin LVI-tekniikka. Vanhassa ja korkeassa tilassa tapahtui helposti lämpöliikkumista, jolloin osassa taloa oli kylmempi kuin toisaalla. Lähes kokonaan uusittu LVI-tekniikka varmistaa nyt tasaisen lämmön. Saneerauksessa uusittiin myös rakennuksen vesieristeet.

Kävijöille näkyviä muutoksia ovat maalatut sisäpinnat, kahvilan uusi myyntitiski, nykyaikaiset pöytäryhmät ja mustat haitariovet tilanjakajina. WC-tiloissa uudistukset näkyvät kiiltävinä kaakeleina ja metallisiksi vaihtuneina WC-istuimina. Valokatkaisijaa ei tarvitse enää etsiä seinältä, sillä vessan valot syttyvät liiketunnistimen avulla heti tilaan tullessa.

Kahvilassa on 120 istumapaikkaa. Tarjolla on pientä suolaista ja makeaa.

Pukuhuoneet näyttävät melko samanlaisilta kuin ennenkin, mutta suihkutilat ovat saaneet raikkaat pinnat ja uudet vesikalusteet.

Monen silmää miellyttävät varmasti saunojen tuoreet puupaneloinnit ja kiuasnurkkausten kiviseinät.

Majan kaksi saunaa ovat ulkoilijoitten käytössä maanantaisin ja perjantaisin kello 16.00 – 20.00. Saunamaksu maksetaan kahvilaan. Yksityisiä saunavuorovarauksia voi tehdä liikuntaviraston liikuntapaikkavarausyksiköstä.




Paloheinän ulkoilumajasta ja kahvilasta vastaa Pakilan Veto. Maja on avoinna arkisin kello 9.00 – 20.00 ja viikonloppuisin kello 9.00 – 18.00. Kahvio on auki arkisin kello 9.30 – 19.30 ja viikonloppuisin kello 9.30 – 17.30. Majaa voi vuokrata myös yksityistilaisuuksiin liikuntaviraston kautta. Monet taloyhtiöt ovat käyttäneet majaa yhtiökokouksiinsa.



Hiihtäjät ja ulkoilijat pääsevät jälleen kahville ja levähtämään majan suojiin. Siitä iloitsevat esimerkiksi Esko Kuoksa ja Veikko Kuusela, jotka ovat tuttuja kasvoja Paloheinä laduilla.

Paloheinäntunnelin otsarakenne hahmottuu

Paloheinäntunneli edistyy täysin aikataulussaan. Käynnissä ovat tunnelin suuaukkojen otsatyöt.

Viime viikolla itäisellä suuaukolla asennettiin injektointiletkua tiiveyden varmistamiseksi.



Tällä viikolla itäinen eli Paloheinän puoleinen suuaukko oli saanut eteensä muottilaudoitukset lopullisen otsarakenteen valmistamista varten.

Tunnelin katon muoto hahmottuu lähikuukausina. Siitä muotoillaan suuri kumpu. Katto saa kevään ja kesän aikana päälleen nurmikon ja istutuksia.