keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Valoa kansalle ja lampi sorsille



Uudet katuvalot ovat syttyneet Kuusmiehentien työmaalla, Kuusmiehentien ja uuden joukkoliikennekadun välissä – ainakin osittain. Tässä vaiheessa uusia valaisimia on vasta työmaan länsipäässä, mutta noin kuukauden kuluttua valot palavat koko tien matkalla.




Valaisimet antavat valoa kahteen suuntaan, sekä Kuusmiehentielle että uudelle joukkoliikennekadulle, ja vanha puiset pylväät Kuusmiehentien varrelta poistetaan vähitellen. Vaikka valaistus paranee, Kuusmiehentiellä liikkuminen valitettavasti hankaloituu lähipäivinä. Työmaalla tehdään kaivojen siirtoa, mikä tarkoittaa poikkikanaalien kaivamista Kuusmiehentielle. Liikennettä varten rakennetaan ajosiltoja, jotka hidastavat tiellä ajamista. Liikennettä ohjataan kulloinkin vapaalle kaistalle, joten väistämisvelvollisuuksiin kannattaa kiinnittää jälleen huomiota.

Työssä on kysymys Kuusmiehentien poikki kaivettavista hulevesiviemäreistä sekä valaistuksen ja liikennevalojen johtojen upottamisesta  maahan suojaputkineen. Työ jatkuu alkukevään ajan. Suuri muutos tapahtuu loppukeväästä, kun Kuusmiehentien päällyste kuoritaan pois, ja liikenne ohjataan uudelle joukkoliikennekadulle.

Jo jonkin aikaa jatkunut uusien operaattoriputkien kaivaminen tonttien rajassa on yksi työkokonaisuuden hankalimmista vaiheista. Uudet kaapelien suojaputket tulevat osin vanhojen päälle, ja työntekijöiden on oltavan tarkkana, ettei asukkaiden verkkoyhteyksiä vahingossa katkaista.

Hulevesiallas se on, ei sorsalampi

Kaikki työt ovat hyvin aikataulussa, ja alueen asukkaiden kannalta helpotusta tuo tieto siitä, että savenleikkaustyöt on tehty ja savea tiputellut kuorma-autoliikenne vähenee. Kun kuormia ajettiin aikaisemmin alueelta pois, liikenne on kääntynyt toiseen suuntaan: työmaalle tuodaan muun muassa reunakiviä ja muuta viimeistelytöihin tarvittavaa tavaraa.

Hitaimmat ja hankalimmat vaiheet on pian ohitettu. Ojankaivu ei sellaiselta äkkiseltään kuulosta, mutta tosiasiassa Näsiojan siirtäminen oli työ hankalimmasta päästä. Ojassa virtasi melkoinen määrä vettä ja pohjasaven kantavuus oli vähäinen. Työssä huolehdittiin siitä, että uuden ojan luiskista saatiin tukevat, jotta penkereet eivät jatkossa sorru.

Näsiojan rumpuputki on halkaisijaltaan 1200-millinen ja riittävän suuri pitämään suurenkin virtauksen aisoissa.

 Näsioja johtaa sade- ja sulamisvedet eli hulevedet suureen altaaseen, jonka muotoilu tuo mieleen puistomaisen lammen. Sen oli jo helmikuussa ottanut omakseen sorsapariskunta. Nähtäväksi jää, kuinka vetovoimaiseksi keväällä palaavat linnut lammen kokevat, muuttuuko hulevesiallas idylliseksi lintulammeksi.



Helmikuisella työmaakierroksella tarkastettiin sekä laskuoja että hulevesiallas. Altaan reunat verhoilaan eroosiomatolla, jotta vesi ei syö pengertä. Ajan mittaan reunus alkaa kasvaa ruohoa.

Kevään mittaan alkavat uuden joukkoliikennekadun reunakivi- ja asvaltointityöt. Tällä hetkellä sää näyttäisi suosivan myös vihertöiden aikaista aloittamista. Aikataulun mukaan vihertyöt saadaan valmiiksi juhannukseen mennessä. Joukkoliikennekadun on tarkoitus valmistua ympäristöineen heinäkuun alkuun mennessä.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Uurastusta tunnelin uumenissa

Paloheinäntunneli muuttuu alkutalven aikana eniten sisältä. Menossa ovat sisustustyöt sekä sähkö- ja talotekniikan asentaminen. Nyt vedetään kaapeilta, ripustetaan valaistusta ja tehdään ilmanvaihtotöitä.

Itäisen suuaukon muottilaudoitus on purettu ja näkyvillä on siisti otsarakenne. Katossa näkyy kaapelihyllyjä, joihin nostetaan sähköistystä ja automaatiota palvelevat kaapelit.

Betonitunnelin ja kalliotunnelin välissä on toistaiseksi työnaikainen sääovi. Se rullautuu ylös ja alas tarpeen mukaan ja pitää kylmän ilmavirran kalliotunnelin ulkopuolelle. Sääovi poistetaan ennen lopullista käyttöönottoa.

Jos tunnelityömaan ympäristö vaikuttaa hiljaisemmalta kuin ennen, se johtuu siitä, että maastossa tehdään vain joitakin maansiirtotöitä, ja tunnelin sisällä tapahtuu sitäkin enemmän. Työmaalla liikkuu vuorokauden aikana noin 50 ammattilaista, ja heistä suurin osa työskentelee eri kohdissa kilometrin pituista kalliotunnelia.

Kaikkiaan rakennustyöt ovat hyvin aikataulussa ja esimerkiksi sähkötyöt pitkällä. Muuntamot ovat valmiit, ja sähköpääkeskukset ja teletilojen laitteet on saatu asennettua. Ilmanvaihtotyöt sekä impulssipuhaltimien asennukset on aloitettu. Impulssipuhaltimet ovat kattoon asennettavia savunpoistopuhaltimia, joita tarvitaan vain hätätapauksissa eli mahdollisessa tulipalotilanteessa.

Hätätapauksessa bussimatkustajat pääsevät pelastautumistunneliin. Mahdollisen tulipalon varalta sen seinään on tulossa lämpöeristys ja peltikate.

Ovi pelastautumistunneliin. Ovia on sadan metrin välein eli kaikkiaan 12 ovea. Oven editse kulkevassa paksussa letkussa kulkee rakennusaikainen käyttövesi.



Helmikuussa tehtiin pelastautumistunnelin seinäkatetta.

Vaikka sähkötyöt ovat pitkällä ja valaisimistakin asennettu jo 60 prosenttia, tunneli on sisältä yhä melko pimeä: sitä valaisevat vain satunaiset työvalot, koneiden valot ja työmiesten otsalamput. Tämä johtuu siitä, ettei lopullisia neliskanttisia ledivalaisimia haluta käyttää tässä vaiheessa. Tunnelissa ei ole vielä lopullista sähkövirtaa, ja ledien halutaan kestävän varsinaisessa käytössä mahdollisimman pitkään. Ledivalaisimia asennetaan kattoon 5 – 10 metrin välein. Valaistuksesta tulee sekä tehokas että energiatehokas.



Tässä rakennetaan sokkelia pelastautumistunnelin seinämään

Työskentelyä tonttien tuntumassa


Joukkoliikennekadun rakentamiseen Kuusmiehentiellä liittyy vaiheita, jota tuovat ikävä kyllä haittaa Kuusmiehentien asukkaille. YIT aloitti tammikuun lopulla operaattoriputkien asentamisen Kuusmiehentien laitaan, ja työ on valitettavasti aiheuttanut jonkin verran haittaa sekä tien käyttäjille että sen varrella asuville. Pahoittelemme häiriötä!

Tonteille pääsy on varmistettu esimerkiksi rakentamalla väliaikaisia siltoja.



Kevyt liikenne on ohjattu ohittamaan kaivantokohdat. Nuolituksia kannattaa noudattaa, jotta kevyt liikenne ja kävelijät eivät ajaudu ajotielle.
Maan alle peittyy värikästä tavaraa. Värit auttavat erilaisten kaapeleiden tunnistamisessa.