perjantai 21. helmikuuta 2014

Aikataulua kirimässä

Helmikuisessa työmaakokouksessa todettiin, että työt etenevät Paloheinäntunnelin molemmissa päissä, mutta arvioidusta aikataulusta ollaan kuukauden verran myöhässä. Kun itä- ja länsipäästä louhittavien pilottitunneleiden piti kohdata toisensa maaliskuussa, tämänhetkisen arvion mukaan niin tapahtuu pääsiäisen jälkeen huhtikuussa.

 
 
Kapean pilottiporauksen lisäksi on alettu tehdä samanaikaisesti myös levitysporauksia. Koska molempia töitä tehdään lähes samaan aikaan, se on osaltaan venyttänyt aikataulua. Aikataulua otetaan kiinni muun muassa siten, että joitakin työvaiheita on aikaistettu.

Itäisellä suuaukolla pilottitunnelia on louhittu 152 metriä ja läntisellä suuaukolla 207 metriä. Molemmilla suuaukoilla ovat menossa myös lujitustyöt. Työmaalla työskentelee nyt 66 ihmistä.

 
Räjäytykset häiritsevät

Vaikka Kuninkaantammen päässä tunnelia asutus on kauempana kuin Paloheinän päässä, Kuninkaantammen naapurista Hakuninmaalta oli tullut yhteydenottoja urakoitsijaan ja Helsingin kaupungin rakennusvirastoon. Soittajien mukaan tunnelityömaan räjäytykset helisyttävät ikkunalaseja Hakuninmaalla asti.


Ilmanpaineen vaikutukset ovat olleet yllättävän suuret tietyissä sääoloissa. Tunnelityömaan tärinämittari on näyttänyt melko pieniä lukemia, mutta on valitettavaa, jos työn äänet häiritsevät asukkaita. Asukkaiden on hyvä tietää, että räjähdysten useiden sekuntien kesto on normaali. Lyhytkestoisemmilla räjähdyksillä ei saada aikaan haluttua vaikutusta. Lisäksi asukkaiden on hyvä tietää, ettei työmaalla ylimitoiteta räjähteitä. Ne optimoidaan tarkoituksenmukaisesti ja kustannustehokkaasti työn vaatimalla tavalla.

Tunnelin tekijät pahoittelevat häiriötä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.