Paloheinäntunnelin ja Kuusmiehentien
rakennusurakat ovat edenneet käyttöönottokatselmuksiin, ja kummankin työmaan
urakoitsijat valmistautuvat urakan itselleluovutukseen ennen työn luovuttamista
tilaajalle. Kummallakin työmaalla kiersi heinäkuun puolivälissä katselmusväki
tarkastamassa, että työ on tehty sovitulla tavalla sekä merkitsemässä ylös
mahdolliset puutteet.
Paloheinäntunnelissa koko tunneli teknisine
tiloineen käytiin läpi. Urakoitsijan eli Kalliorakennus-Yhtiöitten päälliköt
esittelivät HKR-Rakennuttajalle ja HKL:lle muun muassa pumppaamon, muuntamon ja
savunpoistokeskuksen.
Tunneli näyttää hyvin siistiltä, mutta se
siivotaan vielä keräävällä harjakoneella. Lisäksi pelastuslaitoksen on
tarkoitus pestä seinät elokuisessa harjoituksessaan.
Pelastautumistunneli sijaitsee Paloheinän päästä katsoen tunnelin oikealla puolella. Ovia sinne on sadan metrin välein.
Pelastautumistunneli ei herättäne hätäännystä edes tulipalotilanteessa. Se
on hyvin valaistu ja seinät ovat lämmönkestävät. Kyltit kertovat, mihin suuntaan
kannattaa lähteä. Tilassa mahtuu hyvin kulkemaan pari, kolme ihmistä
rinnakkain, joten kovin ahdaskaan se ei ole. Tunnelissa on kameravalvonta.
Vuorimännyt ja tuore hake pehmentävät
sisäänajon ilmettä Paloheinän päässä. Lopullinen vaikutelma alkaa olla
kohdillaan.
Kuninkaantammen puoleisella ulostulolla on
liikenneympyrä, kuten Paloheinänkin päässä. Tämä länsipään ympyrä saa ilmettä
puista ja erikorkuisista kivistä; itäpään ympyrä on tasaisempi.
Kuusmiehentie käyttöön lähipäivinä
Joukkoliikennekadun rakentaminen ja
Kuusmiehentien parantaminen ovat enää pientä viimeistelyä vailla. Katselmuspäivänä
tehtiin vielä suojatiemaalauksia sekä kiveys- ja vihertöitä, mutta tarkoitus on
päästää henkilöautoliikenne takaisin vanhalle Kuusmiehentielle ennen kuin Jaakko heittää
kylmän kiven järveen eli heinäkuun toiseksi viimeisellä viikolla ennen
Jaakon-päivää.
Katselmusryhmä kulki YIT:n katu-urakan
päästä päähän ja pani merkille, että tien varrelta puuttuu vielä kiveyksiä,
kaiteita sekä liikennemerkkejä.
Puuttuvat liikennemerkit saadaan paikalleen
lähipäivinä.
HKR:n Juhani Hillman on toiminut Kuusmiehentien
rakennustöitten valvojana ja tallentanut eri vaiheet tarkasti. Paloheinä
Golfin edustalla kulkee uusi kevyen liikenteen väylä eli
”kevari”, jota pitkin pääsee nyt helposti koko ulkoilualueen rientoihin.
Kevarin tasaisella asvaltilla kiitävät
hyvin vaikka rullasukset tai -luistimet. Samalla voi tarkkailla taiten rakennettua, hulevedet ketterästi
keräävää Näsiojaa.
Erikoisuutena
kolmiovalot ja punainen kääntymiskaista
Kolmiovalot ovat jatkossa Kuusmiehentien
liikenteen erikoisuus. Ne antavat joukkoliikennekadulla kulkeville busseille
etuajo-oikeuden. Tavallisesti kolmiovaloja nähdään juna- ja raitiotieratojen
yhteydessä.
Kolmiovalojen antamaa ohjeistusta kannattaa seurata myös golfkentälle käännyttäessä. Bussi saa mennä ensin. Keskisaarekkeen ruohikko ja taimet ovat kasvaneet hyvin. Koivujen taimia kastellaan tässä suoraan säiliöautosta.
Kääntymiskaista on merkattu punaisella
asvaltilla. Koska bussiliikenne on jatkossa tiheää, ideana on, että kääntymässä
olevat henkilöautot ryhmittyvät punaiselle väistökaistalle pois bussien tieltä.
Huputetut bussipysäkit odottavat
joukkoliikennekadun varressa runkolinja 560:n liikennöinnin alkamista. Elokuun 10. päivä on vajaan kuukauden päässä. Henkilöautot
ajavat vielä muutaman päivän joukkoliikennekadulla ennen siirtymistään
takaisin alkuperäiselle Kuusmiehentielle, joka pilkottaa kuvassa valaistuslinjan
vasemmalla puolella.
Hulevesiallas on osoittanut tarpeellisuutensa sateisena kesänä. Kuusmiehentietä seuraileva Näsioja rakennettiin johtamaan vedet tähän altaaseen. Kuvissa on menossa eroosiomaton asennus.
Eroosiomattorullasta katkaistaan
sopivia sopivia paloja käsin
työstettäviksi. Matto estää suistoalueen penkereitä valumasta altaaseen ja
antaa alustan kasvillisuudelle.
Kevyen liikenteen väylä, Näsioja,
joukkoliikennekatu ja Kuusmiehentie – hienosti toimiva ja mukavannäköinen
kokonaisuus. ”Hyvin meni, hyvä tuli”,
luonnehtii YIT:n työnjohto. Eipä muuta kuin vihkiäisiä odottelemaan.
Kuulin tänään että tunnelin päistä olisi otettu portit pois. Nyt tunnelissa pääsevät ajamaan niin henkilöautot kuin mopotkin ja tämähän ei ollut tarkoitus, eihän? Runkolinjan 560 aloitukseen on tasan viikko aikaa, mitä aiotte tehdä asialle?
VastaaPoistaPelastuslaitos tutustuu tällä viikolla tunneliin ja tekee siellä omia harjoituksiaan. Porttirakennelma on toistaiseksi siirretty sivuun paloautojen tieltä. Tunnelin suilla on edelleen puomit, punainen liikennevalo ja näytössä teksti "Tunneli suljettu". Näiden merkkien on tarkoitus kertoa lainkuuliaisille kansalaisille, ettei tunneliin ajaminen ole sallittua. Ystävällisin terveisin Projektitiedottaja
PoistaJos ei haittaa joukkoliikennettä, niin mikäs siinä.
VastaaPoistaTunneli on tarkoitettu vain joukkoliikenteelle ja hälytysajoneuvoille. Valvomoissa seurataan tunnelin asianmukaista käyttöä. Ystävällisin terveisin Projektitiedottaja
VastaaPoista